Oletko tiennyt että Logistiassa on oma sauna? Sauna sijaitsee talon kakkoskerroksessa, ja tarjoilee maittavat löylyt peräti 15 hengen porukalle. Logistian saunaosasto vie käyttäjänsä keskelle Katinjankanjonin luontoa. Saunan yhteydessä olevassa kokoustilassa kävijät voivat keinustuoleissa kiikutellen rentoutua vähän erilaisessa miljöössä.
”Suupohjalainen luonto on parhaimmillaan Katinkankanjonin maisemissa. Halusimme tuoda palan siitä luontokokemuksesta myös saunatilojemme käyttäjien iloksi. Saunaa emme saa siirrettyä kanjonin maisemiin, mutta palan siitä saimme kopioitua tänne alueemme oman valokuvaajan Mirja Koiviston upeasti tallentamana”, kertoo Sirpa Kukkamäki Logistiasta.
”Meillä Logistiassa sauna lämpenee vaikka joka päivä aamusta iltamyöhälle. Tilassa on myös iso tv, jonka ansiosta siellä voi seurata ja osallistua erilaisiin matseihin tai etäkokouksiin.”
Jos vuokraa tilan käyttöönsä, pitääkö aina laittaa sauna päälle?
”Ei missään nimessä. Saunan toki laitamme päälle, jos niin toivotaan, mutta tila on erityislaatuisuutensa vuoksi suosittu paikka myös pelkälle kokoustamiselle tai vaikkapa erilaiselle tykytoiminnalle. Isosta näytöstä saa näytettyä kokousmateriaalit ja muut. Tervetuloa tutustumaan tilaan!”
Lue lisää Logistian saunasta.